Sääntömuutoksista

Kaikkea pohjakallion ja perämaiden väliltä

Sääntömuutoksista

ViestiKirjoittaja Mullis' » 30.12.2016 12:45

Jäsenlehti Prospäkkärin numerossa 4/2016 oli tarkoitus tiedottaa liiton ylimääräisessä yleisessä kokouksessa 28.7.2016 vahvistettujen yhdistyksen sääntöjen muutettujen pykälien sisällöstä. Lopputulos oli pikemminkin päinvastainen.
Unohdin, että taittoaineistoa sähköisesti taittajalle siirrettäessä kaikki lihavoinnit ja ylle- tahi alleviivaukset ynnä muut nollaantuvat, ja teksti menee taittoon ihan puhtaana leipätekstinä. Painetusta lehdestä jäivät siis ne mainitut lihavoinnit pois, eikä lihavoinnit tai fontin värjäykset tunnu onnistuvan tällä keskustelupalstallakaan.

Ohessa sama asia monimutkaisemmin esitettynä. Asia oikaistaan seuraavassa jäsenlehti Prospäkkärissä.

Vahvistetut sääntömuutoskohdat
2.§ Yhdistyksen tarkoitus
Lisättiin kohta: ”sekä toimia ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi kaivualueilla.”

3.§ Yhdistyksen jäsenet
Lisättiin kohta: ”3. Nuorisojäsenet, jotka ovat alle 18-vuotiaita ja joilla on puheoikeus yhdistyksen kokouksissa.”
Poistettiin kohdat (poistetut kohdat suluissa): ” Varsinaiseksi jäseneksi hakevan tulee olla ollut vähintään kolme vuotta yhdistyksen kannattajajäsenenä (sekä pystyä osoittamaan, että hän on tänä aikana harjoittanut kullankaivuuta Lapissa). Jäsenhakemus on tehtävä kirjallisesti hallitukselle (varustettuna kahden varsinaisen jäsenen suosituksella). Hallitus esittelee hakemuksen harkintansa mukaan vuosikokoukselle.”

4 § JÄSENMAKSUT
Lisättiin kohta: ”Nuorisojäsenen jäsenmaksu on puolet vuosikokouksen vahvistamasta jäsenmaksusta.” ja poistettiin kohta (poistettu suluissa): ”Jäsenmaksuista on vapautettu kunniajäsenet (ja edellisvuonna 65 vuotta täyttäneet varsinaiset jäsenet)."

8 § VUOSIKOKOUS
Poistettiin kohta (poistettu suluissa): ”Vuosikokouksesta ilmoitetaan viimeistään 15 (ja aikaisintaan 30 päivää ennen kokousta…)” ja lisättiin kohta (lisäys suluissa): ”…jäsenlehdessä tai Lapin Kansassa tai jäsenkirjeellä tai yhdistyksen kotisivuilla (tai yhdistyksen kotisivuilla).”

Hyvää Kultavuotta 2017 kaikille kullankaivajille!

t. Kai J. Rantanen
päätoimittaja
Prospäkkäri
Mullis'
 
Viestit: 41
Liittynyt: 01.03.2011 12:28

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 1 vierailijaa

cron