Rubiineja, safiireja, smaragdeja

Kaikkea pohjakallion ja perämaiden väliltä

Rubiineja, safiireja, smaragdeja

ViestiKirjoittaja Vasco » 12.03.2017 19:58

Onko joku foorumilainen kokeillut kaivaa jalokiviä?

Innokkaat harrastajat ovat löytäneet Suomesta paljon korukiviesiintymiä.
Suomessa on enemmän korukiviesiintymiä kuin muualla Pohjoismaissa, kertoo Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tuore kirja.

Suomen korukiviesiintymien runsaus on yllättävää, sillä esimerkiksi Suomen ja Ruotsin maaperät ovat hyvin samankaltaisia.

Esiintymien runsauden taustalla saattaa olla suomalaisten aktiivinen kiviharrastus. GTK:n mukaan kiviharrastajia on Suomessa tuhansia ja jopa muutamat geologit ovat korukiviharrastajia.

Kiviharrastajien löydöt tunnistetaan Suomessa GTK:n laboratorioissa sekä yliopistoissa. Raskaampia malminetsinnän menetelmiä ovat käyttäneet vain ulkomaiset kaivosyhtiöt timanttien etsintään.

Suomessa toimii nykyään neljä korukivikaivosta: Ylämaan spektroliittilouhokset, Lampivaaran ja Yli-Luoston ametistikaivokset sekä Luumäen jaloberyllikaivos.

GTK:n mukaan Suomesta on löydetty lisäksi muun muassa rubiini-, safiiri- ja smaragdiesiintymiä.

Korukiviä löytyy muun muassa louhintatyömailta, joista ne kerätään talteen ja hyödynnetään, jotta ne eivät päätyisi murskeeksi tienpohjiin.

Korukiviä kerätään myös vanhoista ja uusista kaivoksista sekä louhoksista, kun varsinainen louhintatyö on loppunut.

Kultasepänala työllistää Suomessa yhteensä noin 3 000 henkilöä ja sen vuosittainen liikevaihto on pari sataa miljoonaa euroa. Noin kolmisenkymmentä korukiviliikettä palvelee suoraan kiviharrastustoimintaa.

Kotimaisten jalo- ja korukivien osuutta liikevaihdosta on kuitenkin GTK:n mukaan vaikea arvioida, sillä vähittäiskaupassa pääosa jalokivistä on ulkomaisia.


http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005122257.html?ref=rss
Avatar
Vasco
 
Viestit: 34
Liittynyt: 13.01.2014 16:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Rubiineja, safiireja, smaragdeja

ViestiKirjoittaja Kivenkääntäjä » 13.03.2017 09:00

Kyllähän tuota aina on yrittänyt rännin päästä tutkailla, mutta kohtuu yksinäiselle kaivajalle on aina melko vaikea olla siellä "väärässä päässä" ränniä ;)

Jos vain köögeliä on montuilla niin kannattaa aina välillä laittaa katselemaan mitä sieltä rännistä ulos tulee. Tosin hyvin harvinaisia nuo kyllä on ja vaatii silmää aika hyvin että tunnistaa raakana, mutta jos jokaisen tummemman kiven ottaa ja hypistelee niin paljoa ei ohi mene. Noita korukiviä on melko vaikea saada pysymään rihloissa kun painoa on vain ~4g/cm3 = 4kg / litra, eli vain 25-40% kiviä painavempia.

Itsellä on suunnitelmissa suunnitella jonkinlainen korukiviränni (piirustukset on päässä), mutta ei kyllä vielä tulevalle kaudelle kerkeä millään. Ja saapa nähdä onko alueilla edes mitään merkittävää korukiveä :oops:
Kivenkääntäjä
 
Viestit: 292
Liittynyt: 12.01.2015 09:42
Paikkakunta: Kempele


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron