Tiedän missä on kultaa

Kaikkea pohjakallion ja perämaiden väliltä

Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Pkoskinen » 05.05.2013 08:31

Eri asia on, että onko sitä niin paljon että kannattaa alkaa kaivaa suuremmin.
Paikka on Alajärvi, Levijoki, Unkka. Olen pienenä tyttönä asunut siellä ja siellä on sellainen kuin Kultavuori, joka on täynnä kissankultaa. Sukuni on sieltä kotoisin ja oli pappani sukunimi, kunnes vaihtoi.
Kun lähdet Alajärveltäpäin ja Kultavuori jää Levijoen loppupäästä oikealle jatka vielä eteenpäin n. 1 km tulee metsäautotie vasemmalle ja siinä lukee "Unkka".

Tätä metsäautotietä menet aika pitkästi ja vasemmalla tulee Sippolan liuskekivi. He ovat sinne rakentaneet talon, keskelle ei mitään. Myyvät liuskekiveä ja on siellä joku muukin ollut, mutta häipässeet, he ovat jääneet. Ei muuten ole helppo tapaus päästä tuonne heidän mailleen.
Olen sieltä ostanut paljon liuskekiveä ja kivissä oli näkyvillä ihan selvästi ohuita kultasuonia. Tiedän mistä kuopasta silloin sitä kaivoi, kävin siellä. Oli kaivinkoneella kaivanut ison montun. Liuskekivi ei ollut tavallista harmaata, vaan punertavan ruskeaa. Kun kerroin hänelle seuraavaa kivisatsia hakiessani "katso, onko tuo viiru tuossa kultasuoni?". Siihen hän vastasi "On, ei ole niin paljon, että kannattaa kaivaa". Siinä harmaassa kivessä ei ole kultasuonia, sitä hain paljon ja tiedän, tässä kauniin punertavan ruskeassa, siinä on kultasuonia.

Jos olisi paljon, varmaan kaveri kaivaisi. Ihmettelen minne se naapurin kivenlouhija lähti? Miksi kaveri ei itse kaiva jos kerran tietää, että on kultaa?
Minua vaivaa että onko niin ovela, että on hiljaa, vai onko tosiaankin niin vaikeasti kaivettavissa.
Naisen logiikalla ja kysymyksillä saa paljon irti, mies ei varmaan olisi edes päässyt kyselemään, mutta nainen kun ei ymmärrä, kyselee kaikenlaista.

Muuten oli tosi upeaa liuskekiveä huvilan takapihalle tuo ruskehtava. En ole koskaan nähnyt missään sen väristä.
Pkoskinen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 05.05.2013 07:58

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Rysky » 05.05.2013 09:25

Olisko se tälläinen paikka?
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... ra&lang=fi
Kultavuori vasemassa alakulmassa.
Avatar
Rysky
 
Viestit: 145
Liittynyt: 29.03.2011 19:53
Paikkakunta: Kangasala

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Pkoskinen » 05.05.2013 09:37

http://maps.google.fi/maps?hl=fi&tab=wl. En tunnista tuota kartaa. Pitäs olla tietä mukana.

Kylläpä on vaikea kartalta löytää. Sitä ei meinaa löytyä.
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&tab=wl
Pkoskinen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 05.05.2013 07:58

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Pkoskinen » 05.05.2013 09:42

Sitä on vaikea löytää. Minun setäni asuu lähellä sitä paikaa. Lauri Koskinen, Alajärvi, Levijoki. Sitä samaista tietä Soiniin päin ja oikealla Kultavuori ja pian sen jälkeen Vasemmalla Unkan metsätie ja sinne suunnistat.
Löydät Sippolan liuskekiven www-sivut, on ainakin ollut.
Pkoskinen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 05.05.2013 07:58

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Pkoskinen » 05.05.2013 09:44

Pkoskinen
 
Viestit: 4
Liittynyt: 05.05.2013 07:58

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Rysky » 06.05.2013 09:09

Tässä ainakin tuo Unkantie näkyvissä.
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... ra&lang=fi

Tässä alla hieman laajempi kuva alueesta
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... ra&lang=fi

Näistä en nyt heti löytänyt louhoksen paikkaa. Tuo ekan karttalinkin kautta hain juuri sitä ajo-ohjettasi myötäillen paikan.
Kultavuori nimellä löytyy n. 13 eri paikkaa retkikartasta. :)

Onhan tuolla alueella GTK tutkinut varantoja.
Porauspaikat alueelta löytyy GTK:n tietokannasta.

karttoja löytyy myös seuraavista paikoista:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... ml?lang=FI
http://www.retkikartta.fi/
Avatar
Rysky
 
Viestit: 145
Liittynyt: 29.03.2011 19:53
Paikkakunta: Kangasala

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Altgranat » 28.08.2013 12:34

Tiedän minäkin missä on kultaa.
Olen viime aikoina pohtinut sitä minne jääkauden jauhamat kultaa sisältäneet kerrokset katosi ja jäikö jäljelle mitään. Olen kerinnyt tekemään joitakin huuhdonta kokeita ja kultaa on löytynyt. Näkyy ihan selvästi 80 kertaa suurentavan mikroskoopin alla valkoisen paperin päällä, siis näkyy 80 kertaisen suurennuksesessa alle millin mittaisena. Paljaalla silmällä vain tavallisena pölynä ehkä hiven kellertavaa.

Normaalisti vaskaamalla mikro hiput ei jää vaskooliin.
Joka jakeesta on syytä poistaa rauta vahvalla mngneetilla.
Itse olen aloittanut siten että seulon näyte-erän 17mm seulan läpi ja tutkailen olisiko joku kivi seulassa kiinostava otan ne talteen ja loput heitän pois.
Seuraavaksi 5mm seulan vuoro ja sama juttu, homma jatkuu 2mm seulalla paitsi että tämän satsin vaskaan varovasti ja jätän tähteeksi noin puoli desiä kiviä tutkittavaksi + hienoaineen pari pipetillistä se koeputkeen talteen.
Homma jatkuu 2mm seulalla ja sama kuin edellä, se pari kolme pipetillistä hienoainetta vaskoolin kulmassa on tärkeää talentaa.
Seuraavaksi 0.5-1mm seula ja samat rutiinit paitsi että nyt on käytettävä vaskaamiseen fairilla tai muulla aineella pehmennettyä vettä siis pintajännitys pois.
Lopuksi jäljelle jäänyt ja hyvin varovasti, sitten kun on jäljellä noin senttilitra lisätään aikaisemmista jakeistai jäänyt hienoine. Lopuksi vaskoolin nurkaan jää noin puoli senttilitraa raskainta ainetta. Kuivatus ja pöly valkoisen paperilautasen päälle ja sitten jännittämään mitä löytyy.

Tähän mennessä löytynyt kultaa ja muita tunnistamattomia metallin hohtoisia hippuja + lähes pyöreitä pallosia ( epäillys taivaalisesta pölystä). Ei ole vielä varmistusta kun saan tarpeeksi materiaalia lähetän ne tutkittavaksi. Muutamia epäilen timanteiksi ja on mahdollistakin kun näytteet on alueelta jossa on kimperliitti piippuja jotka sisältää timantteja.
Altgranat
 
Viestit: 42
Liittynyt: 14.11.2011 22:10

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Altgranat » 09.12.2013 14:09

Talviajan harrastus

Kaikki joilla on kultakuume näin talvellakin voivat sitä hieman liennyttää. Nykyisin on hirveä puumi päällä maalämpö-porakaivojen tekemisessä, poraavat ihan joka- puolella suomea syvimmillään satoja metrejä reikää alas päin.

Muutaman sankollisen saa paikasta kuin paikasta ottaa pyytämällä ja sitten ei kun vaskaamaan. Kaikki raskaat aineet jää viimeiseksi.

Aineet koeputkeen koordinaatit mukaan ja GTK:ll tutkittavalsi. Jotenkin tuntuu että tämä ilmainen syvänäytteiden hyödyntäminen on tainnut jäädä huomioimatta.
Altgranat
 
Viestit: 42
Liittynyt: 14.11.2011 22:10

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Rysky » 19.12.2013 17:21

Näin se vaan on asia. Oltiin Pirkkalassa kaverin kanssa käymässä uuden talon rakennustyömaalla. Paikkassa tiedettiin kultaa olevan kalliossa. Saatiin vaskaamalla porakaivotomusta sitä esille. Toiset sitä rakentelee talojaan kullanpäälle vaan... ;)
Avatar
Rysky
 
Viestit: 145
Liittynyt: 29.03.2011 19:53
Paikkakunta: Kangasala

Re: Tiedän missä on kultaa

ViestiKirjoittaja Altgranat » 13.02.2014 20:47

Onko tietoo

Kuulin jutun jota alkuun pidin vitsinä mutta sillä on kuitenkin jotain perää?

Ilomantsin Lieksan välillä, Narvassa on Haapajoki jossa on Rosvohutan saari, saaressa on ollut tai on vieläkin kulta-valtaus jossa kyseinen henkilö on harjoittanut sora kullan huuhtomista.

Sain vahvistuksen paikalliselta metsästäjältä että sen kaltaisata toimintaa siellä on ollut. Onko kenelläkään jutusta parempa tieto. Tiedän että siellä on kultaa muttaa niin vähän ja niin hienoa, mikro tasolla.

Onko tietoo??????
Altgranat
 
Viestit: 42
Liittynyt: 14.11.2011 22:10


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron